perjantai 16. helmikuuta 2007

Näkemiin, mutta ei hyvästi

Viimeinen istuntopäivä eduskunnassa takana - toistaiseksi.
Siivoilin lähtiessäni suurimmat roskat pois ja kasasin mukaan muutaman laatikollisen aineistoa vaalikentille. Viimeiset illat istuntosalissa ovat olleet melkein hämmentävän hiljaisia. Useimmat istuvista edustajista näyttävät kiirehtineen jo vaalityöhön.
Neljä vuotta sitten uurastin tähän aikaan päivät opettajana ja illat kampanjoimassa eduskuntavaalien ensikertalaisena, jolle jokainen päivä toi eteen jotain uutta. Nyt olen kaikessa paljon pitemmällä.
Erään sähköpostia lähettäneen lappilaisen mielestä maalisvaaleissa on kyse siitä, haikaillaanko menneeseen vai katsotaanko tulevaan. Hän haluaa konkareiden rinnalle uutta sukupolvea. "20 vuoden päästä nykyisistä edustajistamme ei ole Arkadianmäellä muita kuin sinä." Sanoin, ettei sekään ole ollenkaan varmaa. Tämä on työ, johon valtakirja on ansaittava aina uudelleen. Se pitää mielen nöyränä ja aivot liikkeessä. Kun tekee itse kaikkensa, voi rauhallisin mielin jättää jatkonsa äänestäjien päätettäväksi.

Ei kommentteja: