lauantai, 3. maaliskuuta 2007

Matalapalkkatukea myös nuorille

Yli 53-vuotiailla työntekijöillä on ollut reilun vuoden ajan käytössä matalapalkkatuki. Työnantajat, joilla on palveluksessaan 900-2000 euroa kuussa ansaitsevia yli 53-vuotiaita työntekijöitä, maksavat vähemmän työnantajamaksuja.
Nyt on aika laajentaa tukea myös nuoriin alle 26-vuotiaisiin työntekijöihin. Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen johtajan Pasi Holmin kirjoittaman selvityksen mukaan tuki nuorille toisi 2 000-3 000 uutta työpaikkaa. Lisäksi lähes kaksinkertainen määrä nuoria saisi kokoaikaisen työsuhteen.
Etenkin nuorilla miehillä on ollut vaikea työllistyä aikuiskoulutuksen jälkeen. Heitä uhkaa syrjäytyminen. Syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle yhden henkilön kohdalla satojatuhansia euroja. Tämänkin vuoksi esitys matalapalkkatuen laajentamisesta on hyvä.

0 kommenttia: